On ollut ilo seurata kuinka kotimaamme maisemat vaihtavat väriä sekä ilmettä. Innokkuutta ja energiaa hohtavasta vihreästä muuttui rauhoittava keltaisen ja punaisen värispektri. Voisi sanoa, että syksy on kotimaamme taitavin maalari.
Vielä ehtii istuttaa puita ennen talvea
Koska lämpötilat ovat pysyneet vielä reilusti plussalla, on puiden istutuskausikin venynyt näin pitkälle vuotta. Vielä ehtii hetken aikaa tehdä vuoden viimeisiä istutuksia, kunnes on puiden aika vaipua horrokseen. BenuTreen Muistopuut mukaan lukien. Talven aikana emme siis toimita puuntaimia. Sen sijaan toimitamme asiakkaillemme ohjeet, kuinka Muistopuun voi tilata maksutta myöhemmin. Aikaisintaan lumien sulaessa keväällä, kun maa on ehtinyt hieman lämmetä roudasta.
BenuTree jatkaa loppuvuotta kohden innokkain tunnelmin, sillä olemme saaneet tuotteillemme sekä puuhautaukselle uusia sanansaattajia eli ns. jälleenmyyjiä. Olemme herättäneet myös lisää kiinnostusta painettuun sanaan, mutta näistä lisää myöhemmin 😊
Kiitos, kun tilaat uutiskirjettämme ja kiitos, kun jaksoit lukea kuulumisemme!
Loppuun vielä kysymys! Jos voisit olla mikä tahansa puu ihan missä tahansa, mikä puu olisit ja missä?
Itse olisin jättimäinen Sequoia/Punapuu Turun kauppatorilla muistuttamassa ihmisiä luonnon ihmeistä sekä valvomassa kotikaupunkiani ylhäältä korkeuksista. – Samuel
Voit vastata tähän sähköpostiin!
Toivotamme kaunista syksyn jatkoa!
Sydämellisin terveisin,
BenuTree